Eriarvoisuus ei ole humaania.

31.5.2015

Keskustan puheenjohtaja tuleva pääministeri Juha Sipilä totesi huhtikuussa Suomen olevan 10 – 15 prosenttia jäljessä Ruotsia ja Saksaa kilpailukyvyssä. Ennen vaaleja Sipilä alkoi jo toistaa yhteiskuntasopimuksen ja yleensä Suomen hintakilpailukyvyn palauttamista ns. avainkysymyksenä. Yhtenä keinona Sipilä esitti vaalien jälkeen työajan pidentämisen 100 tunnilla. Ay – liike ja vasemmistopuolueet ovat olleet voimattomia viimeisten viikkojen aikana käydyssä keskustelussa.

Mielestäni nyt jos koskaan olisi syytä haastaa keskustelua. Satakunnan Kansan mielipide sivulla Raumalainen opettaja, jonka nimi ei jäänyt mieleen, kirjoitti olevansa valmis alentamaan palkkaansa 4000 eurosta. Saman tapainen keskustelu on jatkunut lehden palstalla tuon jälkeen. Maalis- huhtikuussa viettäessäni 24 vuosilomapäivää ihmisten parissa totesin, että ongelmat kärjistyvät pariin asiaan. Ihmiset tuntevat eriarvoisuuden kasvavan ja että työttömyys yksittäisenä tekijänä on tätä lisäävä.

Borg ja Vartiainen toteavat raportissaan ”Strategia Suomelle”, että kustannustasomme on neljänneksen korkeampi kuin Saksan ja kymmenyksen korkeampi kuin Ruotsin. Vertailu on tehty 2000 vuoden jälkeiseltä ajalta. Olisi mielenkiintoista katsoa tilastoja 90 – luvun lamasta lähtien. Kilpailukykymme näyttää tuossa valossa täysin erilaiselta. Erikoistutkija Pekka Sauramo näkee, että teollisuuden toimialojen rakenne eri maissa poikkeaa joten vertailut pitäisi tehdä alakohtaisesti. Sauramo esittää kilpailukykyä mitattavaksi Suomen kannalta tärkeillä vientialoilla kuten paperi, kemianteollisuus, kone- ja laiteteollisuus sekä metalliteollisuus. Aaltoyliopisto professori Pentti Haaparanta kirjoitti alkuvuodesta omassa pitkässä artikkelissaan, että Euroopassa markkinat ovat häipyneet kaikilta. Paperiteollisuudessa 2007 jälkeen hintakilpailukyky tai tuottavuus menetettiin juuri viennin supistumisen johdosta.

Kevään aikana ahmiessani eri artikkeleita yksi havainto liittyi varallisuuteen ja investointeihin. Verotuksella on ollut suuri merkitys ja tulee sitä olemaan. Thomas Piketty ennustaa, että perintöjen merkityksen kasvaessa rikkaiden rikastuminen jatkuu ja yhteiskunnallinen valta keskittyy. Suomessa verotuksen ja kilpailukyvyn keskustelua johtavat tällä hetkellä Björn Wahlroos sekä suklaasuku Fazer. Wahlroos on verrattavissa tässä suhteessa oligarkkeihin.

Ongelman ydin on työpaikat ja verotus. Mikäli Raumalaisen opettajan ajatus palkan alennuksesta tehdään Juha Sipilän keinoin johtaa se siihen, että ne joilla on työtä tekevät entistä enemmän ja toisaalta ne joilla sitä ei ole joutuvat mahdollisista korkeista koulutuksistaan huolimatta menemään ”halpa-aloille” tai yksikertaisesti olemaan työttömänä. Ymmärtäisin yhteiskuntasopimuksen täysin eritavalla kuin opettaja tai toimitusjohtaja Sipilä. Pitäisi tehdä sopimus siitä, että mikäli työntekijät ovat valmiita lyhentämään työaikaansa, pienentämään palkkaansa, niin työnantajat takaavat ottavansa vastaavan määrän uusia opettajia. Voiko tämä olla keino kotimaisen kysynnän kasvattamiseen?

Verotus suosii tällä hetkellä pääomien rikastumista. Yhteisöveron alennus johti Helsingin pörssissä olevien yritysten osinkojen kasvuun yli 800 miljoonalla tämän kevään yhtiökokouksissa. Eläkerahastot kasvavat tilastojen mukaan n. 2,5 miljoonan euron päivävauhdilla. Samoin julkisen sektorin varallisuus kasvaa enemmän kuin itse talous. Onko Euroopassa harrastettu verotus johtamassa siihen, että pääomien ei kannata investoida koska tuotto on lamasta huolimatta todella korkea.

Lopuksi voi kysyä onko eriarvoisuus oikeutettua ja jos on niin milloin ja millainen? Pitääkö humaani ajattelu unohtaa hetkeksi talouden tervehdyttämiseksi? Heikentääkö vero- ja tulonsiirtopolitiikka kasvua?